Kävin tänään neurologin vastaanotolla ensimmäisellä kontrollikäynnillä. Muutamaa päivää aiemmin kävin edeltävästi uudessa magneettikuvassa. Stressasin tätä etukäteen melko paljon. Olin varma, että kuvasta löytyisi jotain vielä pahempaa. Uusi tulppa. Aivokasvain. Päässäni kummittelivat osastolla toimineen erikoistuvan lääkärin sanat. Kysyin häneltä kotiuttamiskeskustelua käydessämme kuinka suurella todennäköisyydellä voisin saada uuden aivoveritulpan. Hän kertoi, että uuden aivoveritulpan saa n. 10% potilaista.
10%. Joka kymmenes rivistä. En usko tuon luvun olleen kauhean lohduttava sisällissodan häviävälle osapuolelle jäällä seistessä. Se ei ollut kauhean lupaava luku minunkaan mielestäni.
Kontrollikäyntiä silmällä pitäen kirjoitin pitkän listan kysymyksistäni. Kirjoitin poikkeavat migreenioireet ylös, sekä kaikki muutkin oireet, joita tässä vaiheessa toipumista olin ehtinyt havainnoida. Olin melko varma, ettei lääkäri parka ilahtuisi listastani.
Sain kuitenkin yllättyä iloisesti. Aivan mahtava lääkäri odotti minua vastaanotollaan. Hän oli varannut aikaa, käynnin kesto oli enemmän minun määriteltävissäni. Heti nähdessään kysymyslistan hän sanoi tietävänsä kaksi ensimmäistä kysymystä listaa näkemättäkin. Ne ovat nuorilla, selittämättömästä syystä aivoinfarktin saaneilla potilailla aina samat. MIKSI ja MITEN TODENNÄKÖISESTI UUDELLEEN.
Miksi-kysymykseen hänellä ei ollut sen parempaa vastausta, muutenhan tulppa olisikin selitettävissä. Shit happens, huono tuuri. Näin kävi, parempi opetella hyväksymään asia. Vastaukset ovat siis omiani, eivät hänen vastauksiaan. Ainoa mitä hän korosti, oli tästä eteenpäin päääseminen. Osana kriisin käsittelyä tämä kysymys on aiheellinen ja hyvä. Mutta mikäli siitä ei tulevina aikoina pääse eteenpäin, nostaa tämä mm. masentumisen riskiä, joka muutoinkin on hurja tällä potilasryhmällä. No, ei huolta. Minä olen jo siitä vähin äänin siirtymässäkin eteenpäin, minua kiinnostaa enemmän tuo jälkimmäinen.
Yksi sadasta miljoonasta. 1/10⁸. Niin suuri on riskini uuteen aivoinfarktiin, nyt ennalta ehkäisevän lääkityksen ollessa paikoillaan. Lääkärini osasi kertoa, että tämä ensimmäinen aivoinfarktinikin oli harvinainen, kuten jo kerroin aiemmissa kirjoituksissani. Sitä ei olisi pitänyt tapahtua. Se oli kuin olisin voittanut loton päävoiton osallistumatta koko arvontaan, hän sanoi. Toinen on.. no, mikään ei koskaa ole mahdotonta. Mutta kaksi jättipottia samaan osoitteeseen on hänen urallaan ennen kuulumatonta. Kunhan pidän itsestäni huolen, en nostata riskitekijöitä (korkea verenpaine, runsas ylipaino, korkeat kolesterolit, tupakointi, alkoholi jne.)ja otan lääkkeeni, hän uskoo tämän jäävän ainoaksi tulpakseni. Ainoa altistava tekijä minulla on aurallinen migreeni, mutta yksinään sen merkitys on lähinnä tilastollinen, sittemminkin kun tulpan yhteydessä ei ollut migreenikohtausta tai auraa. Stressittömyyteen ja säännölliseen elämänrytmiin pyrkivä terveellinen ja onnellinen elämä siis hakusesa, vallan lääkärin määräyksestä :)
Kävimme läpi myös magneettikuvat sarja sarjalta. Näin infarktin todettaessa, signaalialue hohtaen voimakkaasti varjoaineesta. Ja näin infarktin nyt, signaalialue haaleamman harmaana. Signaalialue on se alue, joka kärsi vaurioita infarktista. Se on joitakin senttejä läpimitaltaan. Sitä koetamme nyt osittain kuntouttaa vielä toimintaan, vaikka vauriot pysyviä ovatkin. Itse infarktialue näkyy mustana aukkona aivoissani. Se osa on täydellisesti tuhoutunut, mennyttä, kuntoutuksen ulottumattomissa. Jonain päivänä se kuulemma arpeutuu pienemmäksi, mutta toiminnot eivät tietenkään palaa. Kuntoutuksen tarkoituksena onkin opettaa aivoja löytämään uusia reittejä noille komennoille ja toiminoille, infarktialueen ohitse, signaalialuetta toivottavasti osittain aktivoiden.
Kävimme läpi myös huolen aiheeni, joista ei tarvinnut huolehtia. Neurologi osasi kertoa etukäteen tulevaisuudestani: kuinka siitä ei tarvitse huolestua, jos oireet palailevat hetkittäin vielä vuosikymmenenkin päästä, esim. kovassa infektiossa. Sekunnit ja minuutit ovat ok, kestoltaan tunneissa mitattavat oireet vaativat päivystyskäynnin.Nyt oikean puolen jalka on viikon verran yllättäen pettänyt alta, mennyt miltei täysin tottelemattomaksi, superuniseksi. Mutta tilanne kestää alle minuutin, joten minun ei tarvitse olla huolissaan. Kysymys on ilmeisesti niistä uusista yhteyksistä. Näiden läpikäyminen oli minulle hyvin hyödyllistä, antoi selkeämmät rajat sille, misä olla huolissaan.
Kokonaisuudessa käynti oli juuri se mitä tähän kohtaan toipumistani tarvitsin. Tarvitsin lukuja, dataa ja faktaa, en lohduttelua. Tarvitsin kannustusta ja selkeät toimintaohjeet, ja ne sain. Minun on helpompi hengittää.
Minä jatkan nyt kuntoutumista, seuraava kontrolli on maaliskuussa. Luotan siihen, ettei tämä lottovoitto satu kohdalleni uudelleen. Samalla aion pitää huolen siitä, että mikäli näin kävisi, mikäli olisin tämän neurologin ensimmäinen nuori selittämätön pikkuaivoinfarktipotilas, joka kokisi aivoinfarktin uudelleen.. niin olisin myös ensimmäinen, joka toipuisi työkuntoiseksi silloinkin. Aion myös lotota edelleen, koska sellaista voittoahan minulla ei vielä olekaan.
p.s. Kuulin neurologilta, että hän oli se takapäivystäjä, joka oli toisella päivystyskäynnilläni määrännyt magneettitutkimuksen, joka paljasti infarktin. En ole hänelle siis ainoastaan tästä käynnistäni kiitollinen. Olen kiitollinen hengestäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti