Rollaattorimafia

Käyn uimassa kerran viikossa. Tai no, liikkumassa vedessä. Enimmäkseen vesijuoksen. Vedessä on hyvä harjoitella käsien ja jalkojen liikkeen rullaavuutta, koordinaatiota. Se sujuu kohtuullisesti, kunhan en vahingossakaan mieti mitään muuta eteenpäin pyrkiessäni. Tällä hetkellä aivoni eivät kykene yhtäaikaiseen toimintaan, suorittamaan koordinoitua, useiden raajojen yhteisliikettä ilman nimenomaiseen liikkeeseen keskittymistä. Jos herpaannun, liike sekoaa. Hetken aikaa pullikoin kuin vanhanajan pullonkorkki aalloilla (jotka syntyvät lähinnä räpistelystäni). Vaikkakin tämä on varmasti viihdyttävää, minulle s eon lähinnä epämiellyttävää. Onneksi eteenpäin pääsee, kunhan ajatuksen kasaa.

Uinnin ajaksi rollaattori on jätettävä uimahallin aulaan, henkilökunnan sille osoittamalle alueelle. Viereiseltä seinustalta voi ottaa sitten talon rollaattorin tilalle ja sitä saa vapaasti käyttää myös allasalueella. Allasalue on märkä, liukas ja kovin avara. Lisäksi aamupäivisin, jolloin käyn hallilla, paikalla on myös n+1 uimakouluilevaa alakouluikäistä, jotka säännöistä ja taitavista ohjaajista huolimatta välillä sinkoilevat arvaamattomasti ympäriinsä. Harjoittelu väsyttää kovasti ja pesulla horjahtelen sitten jo hieman optimaalitilannetta enemmän. Uimahallin valot ja kaikuvat äänet eivät varsinaisesti auta asiaa: ne lisäävät aivojen väsymystä. Rollaattori on siis ihan kiva kaveri allasosastolla ja suihkussa.

Voisi kuvitella, että uimahalli on aamuisin hiljainen, mutta kello 9-11 välillä se suorastaan kuhisee elämää. Minun, uimakoululaisten sekä runsaasti edustettuna olevien eläkeläisten lisäksi paikalla on satunnainnaisia työikäisiä, joitakin pienten lasten vanhempia sekä yksittäisiä kilpauintia treenaavia. Vesijuoksuvälylällä on suorastaan ruuhkaa. Talon omia rollaattoreita on vain 2, ja välillä niistä on pulaa.

1. kerralla käydessäni en ymmärtänyt mistä talon rollaattorin olisi voinut saada. Hoippuilin seinää pitkin altaalle ja takaisin pesuhuoneeseen. Treenasin myös liikaa, en ymmärtänyt tulkita kehon ensimmäisiä merkkejä väsymyksestä tarpeeksi herkästi. Päästyäni pukemaan, olo oli jo todella huono. Tullessani ulos pukukopeilta, oma rollaattorini oli kovaa vauhtia katoamassa pukunhuoneen ovesta sisään erään rouvan mukana. Olin jättänyt PALI-aikatauluja ja muuta epämääräistä tarkoituksella koriin, viestittääkseni rollaattorini olevan jonkun henkilökohtainen menopeli. Mainitsin tästä rouvalle: hän oli vain ajatellut jonkun olleen todella epäsiisti yhteisen rollaattorin suhteen. Kertoi myös, miten haluaisi mieluummin minun rollaattorini, koska se on säädetty oikein. Rollaattorin kahvat tulisivat olla tarpeeksi alhaalla, jotta siihen voisi oikeasti tasapainoisesti ja turvallisesti tukeutua. Kun olin kotiutumassa, puolisoni haki kulkupelini apuvälinelainaamosta ja osaston fysioterapeutti teki tarvittavat säädöt ennen kotiutumistani. Uimahallin rollaattorit on säädetty n. 220 cm yli-ihmisille. Kainaloiden korkeudella olevista kahvoista on turha kunnoita tukea hakea.

Tuon ensikäynnin jälkeen ostin rollaattoriini lukon. Dymosin myös nimeni selkeästi istuimeen. Lukitsen rollaattorin uinnin ajaksi. Tänään unohdin lukon. Tullessani ulos rollaattorini oli nimestäni huolimatta matkalla miesten pukuhuoneeseen. Hetken keskustelun jälkeen sain omani takaisin, luovutettuani talon rollaattorin miehelle. Rollaattorimafia huomasi virheeni. Rollaattorimafia rankaisi.